tiistai 31. tammikuuta 2012

Harpulla neulottua


Mies toi viime amerikan reissultaan niitä neuleharppuja. Päätin yrittää kaulahuivin tekoa sillä soikealla ja kaapistakin löytyi 7 veljestä jättiraitaa kerällinen. Joulua ennen oli jo tämä huivi melkein valmis, mutta sen jälkeen se on hautautunut tuonne. ongelmaksi osottautui huivin pituus. se ei ollut mielestäni tarpeeksi pitkä kaulahuiviksi aikuiselle - olisi pitänyt tehdä kapeampi, jolloin pituutta olisi saanut lisää. Nyt siis tein koko harpun leveydeltä. Merja sitten ehdottin, että tän laittaisi renkaaksi ja Riina ehdotti kierteen lisäämistä. Näillä eväillä sitten viimein tänään päättelin huivin.

Kaiken kaikkiaan tämä oli äärimmäisen nopea tekoinen ja pinta on kaunista. Vielä on paljon opeteltavaa tämän kanssa ja voisi jopa kokeilla toista tapaa tehdä tällä (tämä oli mukana tulleessa ohje vihkosessa).



Lanka: 7 veljestä jättiraita 150 g

Villavaippahousut


Meiän paikallinen lankakauppa on aivan ihana. Siellä on vaikka mitä ihanuuksia. viime viikolla menin hakemaan ihan vaan pyöröpuikkoja, jotta saan seuraavat villasukat puikoille (en oo vielä kyllä ehtinyt aloittamaan). Siellä sitten piti vähän tietty hipeltää ja silmiin osui ihanat vaaleanpunaiset villavaippahousut Bc Garnin Lucca -langasta. Sitä lähti sitten vyyhti mukaan ja perjantaina piti vielä hakea toinen, kun ei ihan riittänytkään.



Lanka: BC Garn Lucca 112 g

puikot: 5 mm

muuta muistiin: silmukoita 60, lahkeissa 20 (ja neiti nyt n. 68 cm ja 7 kg)



Viikonloppuna kaivelin lankalaatikkoa seuraavaa työtä varten (opettelin taas uutta, kun Riina toi mulle tunisialaisen virkkuukoukun!) ja löysin laatikosta samaista Luccaa erivärisenä tosin. Olin Riinalta tainnut saada sen ehkä vuosi sitten ja täysin unohtanut - eikä silloin ollut tosiaan mielessä, että siitä voisi villikset tehdä. Eikä ne olisi olleetkaan noin ihanan vaaleanpunaiset...

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

viipalepiparkakut


Laitetaanpa nämä eri postaukseen, jottei kukaan luule gluteenittomiksi noiden muiden joukossa...



Viipalepiparkakut

(ohje Kotiruoka-kirja)

200g margariinia

1 dl sokeria

2 tl kanelia

2 tl inkivääriä

1 tl kardemummaa

1 tl neilikkaa

1 muna

3/4 dl siirappia

1,5 dl mantelirouhetta

1 tl soodaa

4,5 dl vehnäjauhoja

Vaahdota rasva, sokeri ja mausteet. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Nosta taikina lusikalla pellille ohuiksi tangoiksi. Taputtele pinta sileäksi jauhoitetuin käsin. Paista 175 asteessa 15 min. Leikkaa tangot vähän jäähtyneenä viipaleiksi.

Kutsuilla tarjottuja


eilen emännöin eräitä kippokutsuja ja pääsin leipomaan herkkuja gluteenittomana.





Valkosuklainen mansikka-appelsiinikakku

Ohje Hellapoliisi, muokattu gluteenittomaksi

Pohja:

n. 200 g gluteenittomia keksejä

75 g margariinia

Täyte:

2,5 tl liivatejauhetta + 2,5 rkl vettä

2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

400 g vaniljarahkaa

yhden appelsiinin raastettu kuori

200 g mansikkaa soseena

100 g valkosuklaata

yhden appelsiinin puristettu mehu

Sulata rasva ja sekoita joukkoon hienonnetut keksit. levitä vuokaan ja laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

sekoita liivatejauhe veden joukkoon. Vaahdota vaniljakastike, sekoita joukkoon rahka, appelsiinin kuori ja mehu, mansikkasose ja sula valkosuklaa. Kuumenna liivateseos juoksevaksi ja sekoita rahkaseoksen joukkoon. Levitä pohjan päälle tasaiseksi ja laita jääkaappiin yöksi.

Pinnalle laitoin mansikoita ja mansikkamehusta tehdyn hyytelön.






 gluteenittomat hasselpähkinäpiparit

ohje Yhteishyvän ruokamaailma

200 g margariinia

1 dl sokeria

4 dl gluteenitonta jauhoseosta

70 g hasselpähkinäjauhetta

1,5 tl leivinjauhetta

pinnalle hasselpähkinöitä

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne rasvamunaseokseen. Laita taikina n. tunniksi jääkaappiin. Jaa taikina viiteen osaan. pyörittele jauhotetulla leivinpöydällä paloista tankoja. Paloittele tangot  kymmeneen palaan. Pyörittele palat palloiksi. Nosta pellille ja paina pikkuleivän keskelle pähkinä. Paista 200 asteessa 10-12 minuuttia.





Gluteeniton mariannesuklaakakku

ohje Mantan Kyökki modattuna

 5 dl gluteeniton jauhoseos

1 tl soodaa

4 rkl kaakaojauhetta

1 pss Mariannecrushia

2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 dl maitoa

2 munaa

150g sul. margariinia

Sekoita kuivat aineet, lisää maito, muna ja margariini. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa n. 1 tunti.


tiistai 24. tammikuuta 2012

Merenkulkija


Viimeinkin tartuin härkää sarvista ja päätin opetella magic loop -tekniikalla tekemään villasukat. Tarvetta olis ollu enempi ohkasen langan sukille, mutta eipä mulla 2,5 mm pitkiä pyöröjä ollu. onneksi tällä kertaa oli 7 veljestä kaapissa. Taijan tekeleet blogista löysin hyvät ohjeet . Ullasta olin taas löytänyt kauniin mallin miesten sukkiin . Päätin yhdistää nämä. Toisaalta olisi ehkä kannattanut ensimmäisellä kerralla tehdä ihan perussukat, mutta ensimmäisen 10 kerroksen jälkeen tämä alkoi sujua mukavasti, eikä tuntunut lainkaan hitaalta. ehkä olisi ollut helpompaa, jos olisi ollut 2 erillistä kerää, kun nyt sisältä ja ulkoa tehdessä lanka meni tietysti moneen kertaan kiepeille.



Lanka: 7 veljestä metsänvihreä

menekki: täydet 150 g meni 43/44 sukkiin

puikot: 3,5 mm 100 cm kaapelilla

perjantai 20. tammikuuta 2012

Suklaakakku mikrossa


Miehellä oli järkyttävä suklaakakkuhimo. Eikä meinannu uskoa, että tupperin täti oli kertonut, että meiän mikrokannussa saa tehtyä hyvää suklaakakkua. Niinpä se piti sitten todistaa tässä eräänä iltana.





Ohje alunperin Tupperwaren vihkosesta, vähän muokkailtiin:

SUKLAAKAKKU

    80 g    tummaa suklaata - käytettiin 60 g Hershey´s dropseja ja 20 g Marianne Crushia      

    1   rkl    vettä

    80 g    voita tai margariinia

    2    kananmunaa

    1   dl    sokeria

    1,25dl    vehnäjauhoja

    1   tl    leivinjauhetta



Suklaa, rasva ja vesi sulatetaan mikrouunissa täydellä teholla (max. 15 sek. kerralla)

välillä kunnolla sekoittaen.

Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi (ei liikaa).

Vehnäjauho-leivinjauheseos lisätään kananmuna-sokeri vaahtoon ja viimeiseksi

suklaavoimassa koko ajan sekoittaen.

Voitele mikrokannu (1 litran!) hyvin ja kaada taikina siihen. paista kakkua 5 min. täydellä teholla ilman kantta. Jäähdytä kakku ja siivilöi tomusokeria päälle.

Me ei laitettu tomusokeria vaan tehtiin tommonen perusmokkapalakuorrute ja sen päälle Mariannecrushia. Tämän kakun myötä täällä jääkin nyt sitten suklaaleivonnaiset hetkeksi tauolle, kun mä en niitä voi syödä (pienen maha ei oikein tykkää).



torstai 19. tammikuuta 2012

Piparikukkamekko


Nyt on tytöillä samis mekot. Iidalle tein loppuvuodesta ja Tessalle viimeistelin nyt, kun alkoi olla oikeaa kokoa. Kaava Ottobre (en muista mikä lehti) koko 74. Kangas Myllymuksuilta.


keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Pinwheel nro 3


Iitun pinwheel jäi pieneksi ja neiti tilasi uuden. Sen verta kiva neulottava kyseinen takki on, joten suostuin hommaan. Viime messuilta ostin langat tähän. Puikot taasen 4,5 mm ja langan menekki 274 g. Niin ja lankana siis Novitan 7 veljestä väri 001.



Onneksi mennään kesää kohti - värit ei oikeesti oo noin tummat!

maanantai 16. tammikuuta 2012

95 sytykeruusua



15 ruusua tein tänään, muut olin jo aiemmin tehny kaappiin odottamaan steariinikuorrutusta. Tänään sitten kastelin koko satsin, voi taas hetken helpottaa näillä takan sytyttämistä :)

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Sea Breeze Sundress


Pikkuveljeni ja Merjan perheeseen syntyi viikko sitten pieni tyttö. Kaapissa oli miehen amerikasta tuomaa juuri kivan vihreää lankaa, joten eikun keksimään kivaa mallia sille. Ravelrystä löysin virkatun mekon, joka näytti mielestäni kivalle.



Sea Breeze Sundress lankana Stitch Nation by Debbie Stoller Bamboo Ewe. Langan menekki 100 g. Tein 4,5 mm koukulla, jotta sain pienemmän kuin ohjeessa. Pieniä omia sovelluksia jouduin tekemään.  Taustalla tekemäni vauvaonnittelukortti.

Mokka-minttukrokanttijuustokakku


Eilen meillä kävi vieraita ja tuli hyvä syy etsiä joululahjaksi saamastani Hellapoliisi makeilee -kirjasta ohjetta. Mies toivo juustokakkua ja ohjeeksi valikoitui vaniljainen vadelmakakku. Kaupassa ei kuiteskaan ollu kuin puolalaisia ja ties mistä olevia vattuja, joten piti pikasesti tehdä suunnitelman muutos. Kakusta tuli sitten ihan oma sovellus:



Mokka-minttukrokanttijuustokakku

Pohja:

200 g kaurakeksejä

75 g margariinia

Täyte:

2 tl liivatelehtijauhetta (lisäksi käytin vähän vaniljakreemijauhetta)

2,5 dl vanhanajan vaniljakastike (vaahtoutuva)

400 g vaniljarahkaa

200 g minttukrokanttisuklaata

2 rkl vahvaa kahvia

Päälle vadelmia ja vaahtoutuvasta vaniljakastikkeesta (vaniljakreemijauheella jämäköitetty) pursotuksia

(kuva ei ole kovin kaunis, kun tein eri vuokaan kuin normaalisti ja reunat oli vähän vinot, eikä niitä meinannu saada siitä irti...)

maanantai 9. tammikuuta 2012