perjantai 26. joulukuuta 2008

Pikkuveljen Maj Karma -pipo



Pikkuveljelleni tein pyynnöstä Maj Karma -pipon mustasta merinovillasta. Puikot 4 ja silmukoita 130 (eli 10 enemmän kuin omaani). 1 o 1 n -periaatteella, lukuunottamatta etuosan aina oikein osaa, jossa valkoisella woolilla jälkikirjailtu Maj Karma kruunu. Näitä tulee myöhemmin lisää.



keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Kummilasten joululahjat



Ainoalle kummitytöllemme ja nuoremmalle kummipojallemme neuloin Novitan ohjeella Palmasta pupu yöpukupussit. Ihanan pehmeää neulottavaa.


tiistai 23. joulukuuta 2008

Hyvää Joulua!




Tässä pari esimerkkiä tänä vuonna lähetetyistä joulukorteista.


tiistai 16. joulukuuta 2008

Salainen neuleystävä 2009



Ilmottauduin mukaan jo muutama päivä sitten. Innolla odotan kevättä ja pakettien kasaamista ja saamista. Jospa tulisi uusia lankatuttavuuksia näiden myötä ja postia on muutenkin kiva saada.

lauantai 13. joulukuuta 2008

Noro sukat ja aikaisemmin valmistuneita



Tässä siis minun ihanat Noro Kureyon Sock Yarnista kudotut sukat. Väri 188. Kolmosen puikoilla jouduin tekemään, kun en omistanut ainuitakaan 2,5 mm puikkoja... Ihan ok, olisihan toki pienemmillä tullut tiiviimpää, mutta ihanat nämä on. Lanka epätasaista, paikoitellen todella ohutta ja välillä taas melko paksua (mikä ei haittaa ollenkaan). Mielestäni oli ihanaa lankaa neuloa ja varmasti tulee joskus tehtyä toisetkin. Menekki melko vähäinen; Kerästä olisi tullut 3 tällaista sukkaa (n. 15 cm joustinneule varsi). Nyt siis mietitään, että mitä loppu langasta tekisi. Silmukoita puikolla 15.

Pari viikkoa sitten valmistui Lina-pipo käsityömessuilta ostamastani merinovillasta.

Tein yhden mallikerran enemmän kuin ohjeessa, jotta sain enempi korvia peittoon. Nopeaa oli neuloa pyöröpuikoilla.

Ja tässä Santerin Drops-sukat



perjantai 12. joulukuuta 2008

Neidin 3-v synttärikakku





Pakkohan se oli kokeilla vaahtokarkkipäällistäkin. Tähän käytetty vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja ja mansikkatomusokeria. Helppo oli tehdä Kinuskikissan ohjeilla. Kukat tehty marsipaanista. Koristeiden asettelun ja tuon kirjoittamisen hoiti - tunnustettakoon nyt sekin - äitini, kun itse sairastelin sunnuntaina. Päällä ekaa kertaa käytössä olevat Partyliten kakkukynttiläsysteemit - aivan mielettömän upeat!
Kakussa oli täytteenä Kinuskikissan sivuilta bongattu mansikkatäyte. Vaaleanpunaista siis meidän prinsessalla.

Loppuun vielä erittäin hieno otos kynttilöiden puhaltamisesta


Sukkia



Äidin pikkujoulupakettiin laitoin tällaiset.
Lanka Drops Fabel, väri 161. Puikko 3 ja silmukoita 12 puikolla.
Silmukoita olisi saanut olla ehkäpä 2-4 lisää koko sukassa...tuo määrä oli lankamyyjän antama. Nämä ovat koko luokaltaan n. 38 ja lankaa jäi yli aika paljon eli vartta olisi saanut jonkin verran pidemmäksikin.

Dropsin langoista on valmistunut myöskin Santerin sukat (Väri 677). Puikkokoko sama ja silmukoita 10 puikolla. Tämäkin oli vähän nihkeä määrä...Sukista tuli juuri sopivat, olisi saaneet olla ihan vähän reilut. Kuva tulee lähiaikoina, kunhan sellaisen saa napatuksi.

Tällä hetkellä puikoilla on Noro Kureyonin Sock Yarn -langasta sukat itelle. Pakkohan se oli kokeilla, kun siitä on niin puhuttu joka puolella. Enempi kommentteja pika puoliin kuvien kera.


tiistai 25. marraskuuta 2008

ja vielä





Baby Bornin vaippa, mallina nyt vaan vähän pienempi nukke... hieman hankaluuksia neidillä vielä käyttää tuota, mutta kunhan äiti jaksaisi vähän tuunata, ni tulisi oikein hyvä. Käytössä 2 tai 3, joka on ihan hyvä, kun nukke kuitenkin välillä kuulemma kakkaa :P

Tekeleitä


Viimeinkin kuvia. Puikot on heiluneet tiuhaan tahtiin, koko ajan melkein on jotain puikoilla. Välillä useampikin työ...Ompelukoneki käy sentään joskus, mutta tosi harvoin (aivan liian harvoin).


tämä nuken makuupussi valmistui jo joskus keväällä. Langan laadusta en tiedä, jotain hyvin villaista se oli. Äidin kätköistä löydetty. Ohje taas oli Maunun tädin 70-luvulta olevista neuleohjekorteista (lienee semmoisia kun on kirjeessä tullut vähän kerrallaan). Nopea tehdä. Mahdollisesti näitä syntyy joskus enempikin...tosin jostain muusta langasta. Novitan Palman loput voisi käyttää mahdollisesti. (Joulun jälkeen sitten kuva siitä mihin se Palma on käytetty)



Maunun ja Santerin lapaset. Novitan Woolista kummatkin. Maunun lapasessa 12 s puikolla, Santerilla 10 s. Santerin lapasissa käytetty lankakopan jämiä, tummansinistä ja sävylankaa. Sormet tein ties montako kertaa, ennen kuin sain oikean mittaisiksi.



Tässä eilen illalla valmiiksi saamani omat lapaseni. Tämä on messuilta ostettua Freedom Spirit lankaa, väri 518. Ihanaa neulottavaa ja on siis 100%:sta villaa! Puikolla 10 s ja 4 puikot. Vielä mietityttää, että mitähän toisesta kerästä tekisin... tähän siis riitti yksi kerä.




maanantai 17. marraskuuta 2008

Santerin 4-v synttärikakku



Oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tällainen 

täytteitä en enää muista, mutta olettaisin että mentiin ihan perinteisellä mansikkahillolla.
Tuossa kuva on vielä vähän "ryppyinen", mutta oikeni vähän myöhemmin. Maultaan tuo kuva ei mitenkään erityisen hyvä ollut, mutta en voi sanoa niinkään, ettei koskaan tultaisi käyttämään noita kuvia kakun päällä.

Talvi tekee jälleen tuloaan


ja on aika herättää blogi taas henkiin. Riinan kanssa eilen puheltiin, että pitäisi laittaa ylös oleellisia tietoja lankoihin liittyen - siis silmukkamääriä eri kokoihin, puikkojen koot ym.

Käsityömessut oli viime viikonloppuna. Perjantaina käytiin Riinan ja Merjan kanssa messuilemassa. Mukaani tarttui 5 kerää erivärisiä Dropsin Fabel lankaa sukkiin, 2 liilaa merinovillakerää ja 2 kerää Freedomin Spirit lankaa omiin lapasiin. Lisäksi ostin joulukortteihin kangasta. Helpolla valmistuu tämän vuotiset kortit, kun vaan leikkaa ja liimaa ja vähän kultareunuksia. Joulun tietämillä, sitten kun tiedän, että ne on menny perille, yritän muistaa laittaa tännekin kuvan niistä.

Messujen jälkeen on puikot kilisseet ahkerasti. Yksi pari matalia aikuisen sukkia syntyi jo viikonloppuna. Lankaa olisi riittänyt korkeampiinkin, mutten uskaltanut kokeilla, kun myyjä sanoi sen riittävän vain mataliin. Kuvaa tästäkin jossain vaiheessa ja ne strategiset tiedot. Tällä hetkellä puikoilla on Santerille tuosta Fabelista tulossa sukka, neki vähän ehkä turhan tiukat, mutta menee juuri nyt. Silmukkamääränä 10 puikolla...Toisena keskeneräisenä on Pekan ja Merjan masuvauvan korvaläppäpipo, mutta sen kokoon kasamisella ei ole kiirettä vielä, kun laskettuaika on tammikuun loppupuolella.  Parista joululahjastakin tulee kuvat myöhemmin. Maunulle ja Santerille neuloin sormikkaat syksyllä. Muuten ei kai vähään aikaan olekaan paljon syntynyt.


keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Sammakot




Pikkuveli avovaimonsa kanssa saivat tämmöiset joululahjaksi.

tiistai 1. tammikuuta 2008

Käsityöt


Käsityömessujen jälkeen ei paljon kuvattavaa ole syntynyt. Tekeillä on ollut suurempi töinen villatakki itelle, joka on toisen hihan kiinnittämistä vaille valmis. Uskaltanen siis joskus toistekin ryhtyä suurempia juttuja tekemään, kun tähänkään ei mennyt kuin pari kuukautta :)   Välillä on kuitenkin syntynyt useampi vauvatöppönen, yhdet töppöset olen jo lähettänyt kaverin vauvalle lokakuun lopussa. Jouluksi syntyi lisäksi lahjaksi 2 kappaletta sammakoita Käsityökerholehden viime kevään ohjeella tehtynä. Kuvat näistä tulee heti, kun saan niistä jotku kuvat. Unohdin ottaa... Ja piakkoin luvassa kuvaa villatakistakin. Viime viikolla tilasin lisäksi Novitan neulelehden täksi vuodeksi, jospa siis tosiaan tulisi tehtyä jotain vielä :)

Iidan 2-vuotissynttärit


Joulukuun  9. päivä meidän vauva täytti jo 2.  Kakkua  mietittiin pitkään ja viimein bongattiin nallekakku (http://www.perhekerho.net/koti/lasten_syntymapaivajuhlat.htm) .