maanantai 19. tammikuuta 2009

Viimen se viime talven suuri työ




Ohje oli Novitan 2007 viimeisessä lehdessä. Lanka Novitan Saanaa, jota oli todella mukava neuloa. Saanasta tein viime talvena beigen pipon ja lapaset itelleni - nekin Novitan ohjeilla (muistaakseni 1/2008), mutta yhdistelin niissä useampaa ohjetta (harjoittelin palmikoita). Tähän villatakkiin tein pieniä muutoksia, ainakin hihat on kapeammat mitä ohjeessa - en tykkää jos hihat pyyhkii joka paikassa. Ja napin paikalle laitoin hakaneulan.


Ja tässä Revontuleni pingoituksessa



juuri ja juuri mahtui saunan lauteelle. Missähän näitä oikein pitäisi pingoitella? Tämä siis Viron villaa ja metsämansikka väriltään. Vähän liikaa harmaata ehkäpä. Isomman myöskin voisin tehdä...kenties vielä joskus. Nyt taitaa olla taas noiden vähän pienempien töiden vuoro ja samalla ota taas ompelukoneen käyttöön. Miehen kanssa sovittiin, että kerta viikkoon on vähintään työhuoneilta, jolloin kumpikin puuhaa täällä - mulle siis tarkoittaa ompelemista. Neulomiset on mulla telkkarin katsomispuhteita. Tänään lähti Myllymuksuille tilaus kankaista, joista toivon mukaan syntyy neidille trikoot ja hame. Samoin tuossa pöydällä on ollut levällään yksi ikuisuusprojekti, joka toivottavasti tällä viikolla valmistuisi. Huomenna poikkean Tullintorin Eurokankaaseen metsästämään siihen vähän lisää kangasta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti