sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Iidan synttärit


Kelleen ei varmasti tullut yllärinä, että neidin synttäreitä vietettiin/vietetään tänä vuonna prinsessateemalla. Kavereille lähti kruunun malliset kutsut, joista ei tullut edes kuvia. Kaverisynttärit ovat ylihuomenna, mutta tänään sunnuntaina juhlittiin sukulaisten, kummien ja ystävien kera.


Tarjoilut oli tällä kertaa suunniteltu gluteenittomiksi ja laktoosittomiksi niiltä osin kuin itse leivoin.


Suolaisena tarjottiin tortillakolmioita



Idea "Suuri herkkupala kirja" -kirjasta, siellä tehty tuliseksi, meillä ihan mieto ja eri mausteilla. Tortillat paistettiin uunissa muutama minuutti niin, että tuli rapeaksi. Täytteeksi paistettiin jauheliha, tacomaustetta ja -kastike, ananasmurskaa, päälle juustoraastetta ja hetkeksi vielä uunin. Nam. Näistä ei tullut gluteenittomia, kun oli vehnätortilloja.



Omena-kanelimuffinit


Ohje Yhteishyvän Ruokamaailma-lehtisestä . Jauhot vaihdoin gluteenittomaan jauhoseokseen ja rasvaa ei laitettu ihan niin paljoa, kuin ohjeessa. Hillona käytettiin anopin omppusosehilloa, jota kanelilla maustettiin. Päälle laitettavaan hilloon lisättiin vaniljakreemijauhetta jämäköittämään, kun oli liian löysää muuten.



Taatelikorvapuustit


50 g margariinia


2 dl maitoa (laktoositon)


1 ps kuivahiivaa


1 kananmuna


0,5 dl sokeria


0,5 tl suolaa


7 dl gluteenitonta jauhoseos mix:iä (Semper)


Sulata margariini ja lisää maito. Lämmitä seos vähän kädenlämpöistä lämpimämäksi. Lisää muna, sokeri ja suola. Vaivaa joukkoon jauhot, johon sekoitettu hiiva. Kohota 30 min. leivo pullat ja kohota ja voitele munalla ja paista 225 asteessa n. 10 min.


Yllä siis gluteenittoman pullataikinan ohje. Yleiskoneella tehtynä taikina kannattaa vaivat pitkään. Leivottaessa pitää jauhoja käyttää reippaasti, muuten kyllä tarttuu kiinni joka paikkaan. Täytteeksi laitettiin Kotivinkistä bongattua taatelihilloa. Tai siis koko idea bongattu Kotivinkistä, mutta taikina piti tehdä gluteenittomana.


Taatelihillo:


250 g kuivattuja taateleita


2 dl appelsiinimehua


1 tl kanelia


0,5 tl neilikkaa


Keliaakikkoystäväni piti näistä pullista todella paljon! Aluksi oli kyllä hyvin skeptinen, väitti että korvapuusteja on mahdotonta tehdä gluteenittomana. Mutta sainpas tehtyä ja vielä ilman psylliumia ja ksantaania. Santeri ei sitten pullasta tykännytkään, mutta epäilen enemmä tuota täytettä kuin itse pullaa.



Barbie-kakku


Nyt, kun Tiimaristakin saa leivontajuttuja, ostin "barbie"-tikun kakkua varten. Kakkuosaa varten tein 8 munan gluteenittoman kakkutaikinan Ulla Svenskin Unelmakakut-kirjasta löytyvällä ohjeella. Puolet kippasin tavalliseen kakkuvuokaan, puolet kahvikakkuvuokaan. Kostutin kakun omenatuoremehulla. Täytteenä vadelmahilloa ja banaaniviipaleita. Päällä kermavaahtoa rahkalla vahvistettuna (suhteessa 6 dl kermaa 2 dl rahkaa), värjäsin punaisella elintarvikevärillä vaaleanpunaiseksi. Helmassa lisäksi marsipaanikukkia ja kimalleströsseliä. Barbien yläosan tein marsipaanista, wiltonin kuokkamuotilla painoin varovasti kukkakuvioita ja kimalleströsseliä blingblingiksi. Kaula-aukolle laitoin sokerihelmiä.


Tässä vielä meidän prinsessa. Prinsessakynttilät ostettu taannoisella kesälomareissulla Norjasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti