tiistai 10. joulukuuta 2013

Iida 8 vee

Keskimmäinen vanheni maanantaina ja juhlia vietettiin sekä Itsenäisyyspäivänä että sunnuntaina.

 Taatelimuffinssit (gluteeniton, homogenoimaton)
1 pkt taatelia
2 dl vettä
2,5 dl sokeria
200g voita
2 munaa
1 dl piimää
4 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0,5 tl vaniljasokeria

Taateli, vesi ja sokeri keitetään pehmeäksi. lisätään voi. Jäähtyneeseen seokseen vatkataan munat ja muut ainekset. Paistetaan 175 asteessa.


 Karpalo-cookies
ohje Dansukker

pitsahyrrät. inasen epäonnistuneet, mutta ilmeisesti ihan hyvät, kun yhtään ei jäänyt. välissä kinkku- ja salamirouhetta, tomaattipyrettä, juustoraastetta ja ananasmurskaa. Itse tehty rahkavoitaikina, jonka kanssa on vielä treenattavaa. Näistä tein myös gluteenittoman version, jonka taikina onnistui ehkä inasen paremmin kuin tämä "normaali"


Pinjata-kakku, ohje löytyy Talo&koti  joululehdestä . Meidän perheessä ei tuorejuustot oikein enää käy, kakun päällä ja sisällä tuorejuuston tilalla valkosuklaa-lime rahkaa. Pinjata karkkeina Pandan suomirakeet.



 Kaverisynttäreille tein tytön toivomuksesta pätkiskakun. Vuoka oli ensimmäistä kertaa käytössä ollut Tupperwaren Hello Kitty -vuoka (Merja, tätä saa lainaan, jos on tarvetta ;) ). Kerrankin maistui kakku lapsivieraille, eikä sitä jäänyt kuin ihan pieni palanen.




Ensisuukot Suomen lasten leivonta -kirjasta. Marie-keksin päällä siis marenkia, kastettiin suklaaseen. Hyviä olivat, eikä näitäkään jäänyt tyttöjen jäljiltä (joiden mielestä oli hyvä, ettei synttäreillä ollut poikia, joille olisi pitänyt ensisuukkoja antaa :P  )

1 kommentti: