sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Tyynyjä


Ostin esikoisen odotusaikana pitkän pitkän tyynyn, jonka sai nukkuessa aseteltua kivasti mahan alle. Lisäksi tyyny on toiminut pötkötystyynynä meiän sängyllä, mutta nyt päällinen oli jo niin törkeän näköinen ja tyynyn täyttee hävinneet keskeltä ihan täysin, että päätin uudistaa sitä vähäsen. Alunperin olin ajatellut tehdä tästä meidän sänkyyn tyynyt, mutta lastenhuoneeseen nämä kuitenkin päätyivät, kun halusin käyttää Saksasta kesällä ostettuja kankaita (viimeinkin).



Iida otti isin kanssa kuvat ja asettelu onkin sitten sen mukaista. Yritin vinkata, että sais kuvata lähikuvat noista pienistä lenkeistä, jotka tein kumpaankin. Iidalla käytin Siiliperhe-nauhaa, Santerille taisi olla ritari ja lohikäärme. Iituska tykkäsi kovasti omastaan, sitä on kuskattu ympäri kotia - milloin pelattu Hertan maailma mahallaan makoillen lattialla (kun netti oli lyhkäisen piuhan kautta käytettävissä vain eteisen lattialla), milloin luettu Prinsessa-lehtiä lastenhuoneen lattialla ja onpa sen kanssa nukuttukin.


Jotta kankaat ei multa pääse vähenemään, Terhi antoi keskiviikkona kassillisen kankaita! (täytyy kyllä tunnustaa, etten ole ehtinyt vielä katsoa kaikkia läpi). Nyt kun vanha koti on luovutettu uusille omistajille ja kohta nykyisessäkin tavarat alkaa olla paikoillaan, ehdin toivottavasti uuden kodin suunnittelun lomassa ommellakin jotain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti