maanantai 10. syyskuuta 2012

Tessan 1 v -synttärit

Lauantaina vietettiin meidän pikkuisimman 1 vee synttäreitä. Nyt, kun alotin työt samalla viikolla, oli voimat iltaisin melkoisen vähissä. Siispä yritin käyttää myös vähän helpottavia juttuja, valmisteita.


Täytekakku. pohjana ihan perus 6 munan pohja. Välissä itse tehtyä kuningatarhilloa ja valkosuklaamoussea (jauhetta, joka sekoitettiin maitoon). Päällä mansikkakermaa ja mies väkersi päälle mansikka-valkosuklaasta koristeita Wiltonin muotilla.



Marie-keksien väliin laitettiin mansikanmakuista vaahtokarkkimömmöä (löyty Citymarketin Amerikka-hyllyltä). Havainto, että kuivahtaa ja kovettuu vuorokaudessa, mutta silti ihan syötävää.

Suklaamuffinit (ohje mukailtu Tupperwaren Iloa suklaasta vihkosesta)

80 g hasselpähkinää
120 g margariinia
300 g suklaata (käytin maitosuklaata, kun sitä sain edullisesti päiväyksen lähestyessä)
2,5 dl sokeria (vähempikin riittäis!)
2 dl creme fraichea
2 munaa
2 dl jauhoa
päällä: vanilla iceing - valmiskuorrutetta

sulata suklaa ja margariini mikrossa. Sekoita joukkoon muut aineet. Paista 190 asteessa n. 15 min.

Broileripiirakka

pohja: ruisperunataikina (pakaste)
täyte: paholaisenhilloa (itse tehty)
        paistetun broilerin palasia
        ananaspaloja
       2 munaa
         juustoraastetta
         mustapekka-ruokakerma

3 kommenttia:

  1. Noita suklaamuffineita täytyy tehdä, mutta puolitan koon ja vähennän sokerin määrää. Muita ehdotuksia, pitäiskö suklaan määrää vähän rajoittaa? Ihania ne kyllä oli ja ainoana tarjottavana sopivan heviä kamaa. Toi kakkukin oli kyllä suussasulavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, et suklaaongelmaan auttais se, että käyttää tummempaa (ja vähäsokerisempaa) suklaata. Esmes Pandan tummasuklaa vois olla hyvä. nyt mulla oli maitosuklaata ja se oli liian äklömakeeta.

      Poista
  2. Hei!

    Blogissasi on monta hyvää reseptiä! Oletko kuullut reseptisivustosta Etsiresepti.fi?

    Jos olet kiinnostunut saamaan enemmän liikennettä omaan blogiisi tai muuten vain haluat löytää hyviä reseptejä, suosittelen että lähdet mukaan Etsiresepti.fi hakemistoon: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen

    Konsepti on jo olemassa monissa Euroopan maissa, ja meidän kauttamme blogit saavat viikottain jopa tuhansia vierailijoita.

    Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!

    Ystävällisin terveisin,

    Ann-Sofi
    http://www.etsiresepti.fi/

    VastaaPoista