keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Pätkispiirakka


Sarjassamme "näitä herkkuja voin tehdä ja syödä vain kun mies on poissa" eli sisältää takuulla laktoosia. Tein pätkispiirakan.



Ohjeen bongasin á la Maken - Ruokaa ja leivontaa -blogista. Herkullista oli, mutta ehkä vähän vähempi pätkiksiä riittäisi...

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Merjan nimipäivälahja


Merjalle tein nimpparilahjaksi kämmekkäät häneltä saamastani Nalle-langasta. Alkukuusta tein jo samaisesta langasta calorimetryn, mutta se jäi kokonaan kuvaamatta. Puikot tässä 3,5 mm ja silmukoita 45.



Iitun neuletakki ei ole edistynyt viime aikoina lainkaan, kun on ollut kaikkea muuta projektia. Vielä pitäisi yhdet jutut tehdä, ehkä sen jälkeen...

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Herkkuja ja Ritari


Nyt kun laktoosivammainen mieheni lähti reissuun, on oiva tilaisuus tehdä herkkuja, joita ei hänen läsnäollessaan voi kokeilla.



Tämän ohjeen bongasin taannoin Herkkusuut -blogista. Namia! Tosin minullehan uppoo kaikenmoiset kauraherkut (lukuunottamatta siis perus kaurapuuroa)...


Lapsilla on päiväkodissa naamiaiset vappuna. Neidille ostettiin valmis prinsessapuku, en sitä olisi nyt kerennyt värkkäämään kaiken muun ohella. Kerrankin oli oiva tilaisuus tehdä pojallekin jotain ja kun vielä toiveena oli ritariviitta. Mieletön tuuri kävi, että huhtikuun numerossa oli Suuressa käsityölehdessä (joka muuten ei mun mielestä ole tänä keväänä ollut mitenkään hääppöinen) lasten naamiaisasuja. Kankaatkin löytyivät vielä omasta varastosta. Tuo tiilenpunainen on anopiltani joskus muinoin saamaani kangasta, jolle en ole ikinä keksinyt käyttöä. Nyt se oli kuin tilauksesta. Tosin vähän raskasta tuo on... ruskea kangas taas on minun hameestani yli jääneet kappaleet. Etumuksen keskelle aplikoitu kuva yrittää esittää miekkaa... Niin ja taisteluvoittona tein 2 napinläpeä!!! Tosin ilman napiläpijalkaa...



 

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Sisävaippoja


Tänään valmistui 3 sisävaippaa Merjan Siiri-neidille



Sisällä jälleen 3 kerrosta froteeta (Merjan kylpytakista) ja sisimpänä fleeceä kaapin kätköistä ja uloimpana ehkä jonkin verran vanhaa trikoota (tuleepahan käytettyä tilkut pois, tämä tilkku lienee Merjan äidin kätköistä).

torstai 23. huhtikuuta 2009

Työvoitto liivihameesta


Tässä se viimein on.




Milloinkohan tämän olen aloittanut? Tämä on tehty mun vanhoista samettihousuista. Kierrätystä siis :) Ei vaan mikään kovin helppo juttu ollut, varsinkin kun ompelukone temppuili koko ajan. Teki hyppytikkejä tikkauksiin ja napinläpiä en saanut tehtyä sitten millään. Eilen viimein luovutin ja päätin laittaa nepit. Vähänkö oli hyvä idea, varsinkin kun anopin ostamia neppejä oli valmiiksi kaapissa!

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Iidan palaponcho ja omat kämmekkäät


Viimeinkin saatiin kuvat Iidan ponchosta. Neidistä kuulosti poncho pahalle, mutta kun näytettiin mistä oli kyse, sujahti poncho nopeasti päälle ja kunnon poseeraukset lähti käyntiin. Lankana Novitan Bambu (porkkanan värinen, kuten neiti itse sanoo), menekki 139 g. Ohje uusimmasta Novitasta. Bambua ostin ison pussillisen Novitan Lauttasaaren myymälästä taannoisella pääkaupunkiseutukierroksella. Ponchon hinnaksi tuli jotain alle 3 euroa...


Kuvassa poncho liukunut jo vähän huonoon asentoon, mutta eiköhän tästä silti näy, mistä on kyse.


Omat kämmekkäätkin sain valmiiksi. Näitä aloittelin pääsiäisreissuilla. Alkuun meni purkuun melkein puolet ekasta, kun totesin tulevan aivan liian isot. Lanka Novitan Wool Neliraita. Väri on aivan ihana! Harmi, että Novita lopettaa aina kaikki ihanuudet. Tämän langan bongasin Neuleunelmia-nettikaupasta. Silmukoita 45 ja puikot taisi olla 3,5 mm.



Seuraavaksi puikoille haluaisi jo kovasti Novitan Mambo, josta tulee Vihervaara. En vain vielä ole päättänyt, että pakotanko itseni tekemään Iitun kirjoneuletakin ensin valmiiksi vai en. Siihen vain pitäisi keskittyä aika lailla. Onneksi on nyt niitä Etiopia-nuttuja, joita tehdessä voi samalla seurustella tai tehdä melkein mitä vain.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Huhtikuun paketti


Tällä kertaa ei paketti mahtunutkaan meidän oven luukusta sisään vaan luukusta oli tipahtanut vain pakettikortti. Onneksi mies oli autolla tänään töissä, joten saipi heti noutaa paketin postista. Mulla on kyllä aivan mieletön SNY! Paketissa oli vaikka mitä



Teemana oli rosvo ja poliisi. "Mustana Maijana" oli 2 kerää Maija lankaa. Toinen lanka on Walmaa, joka on vankilan suomenlampaista kehrättyä värjäämätöntä villalankaa. Silmukoiden kahletsimiseen isot hakaneulat. Paketissa oli merirosvokarkkeja ja lapsille poliisiauto ja ratsupoliisin ratsu. Lapsetkin kiittävät kovasti. Suuri kiitos sinulle SNY!