sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Blogihiljaisuuden aikana...

Viimeisestä päivityksestä näköjään taas yli kuukausi. Tekemättä mitään en suinkaan ole ollut, vaikka kuten olen aiemmin jo todennut - ei meidän lapsilla ole vaatteille juuri nyt tarvetta. Muilla onneksi on. Oman alueen ompeluryhmän kanssa ollaan kasaamassa pakettia TAYSiin. Ripotellen olen tekemistäni niitä kuvia tännekin julkaissut. Eilen sain luksuspäivän - eli aamupäivä isomman tytön kanssa ja iltapäivä yksinäni. Ompelin vähän lisää - kapaloita ja tumppuja. Muut kuvissa valmistuneet jo aiemmin, mutta on odotelleet esimerkiksi neppejä.



 50 cm kietaisupaitoja

 50 cm kietaisubodyja

Toukkapussi, vielä yhdet junasukat ja eilisen kolmas kapalo

Tänään sitten viimein sain tehtyä typsylle lapaset, joita on kovasti pyydetty (kun näitä sairaalaan meneviä tumppuja on pyöritellyt). Kuva on varsin hieno, kun neiti oli lystikkäällä poseeraustuulella... Päässä heijastimella varustettu pipo. Isommillekin tein peruspipot heijastavilla kuvilla, mutta ne on menneet jo käyttöön :)

4 kommenttia:

  1. Vau, oletpas sä ollut ahkera! Mistä tuon kapalon kaava on?

    VastaaPoista
  2. Kappas, oli jäänyt laittamatta tuonne tekstiin; http://makezine.com/craft/craft_pattern_podcast_snuggler/

    VastaaPoista