sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Blogiystäväkirja

Sain Terhiltä pyynnön postata tällainen ystäväkirjasivu jo marraskuussa, mutta opiskelu ja miehen työreissut vei sen verta mehut, etten jaksanut mitään ylimääräistä. Siispä parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

SUOSIKKI…

…kaupunki?
Suomessa Turku ehdottomasti, vaikka Tampereella asuinkin 10 vuotta. Turussahan en ole koskaan asunut, mutta lähistöllä kylläkin ja kävin viikottain soittotunneilla Turussa.
Ulkomailla sitten taitaa kallistua Lontooseen. Kaksi kertaa olen käynyt ja kovasti haikailen siihen suuntaan uudelleen.

…lomakohde?
En ole rantalomaihminen. En jotenkin voisi kuvitella makaavani viikkoa rannalla. Pitää olla jotain toimintaa tai päästä tutustumaan eri asioihin. Pohjois-Norja oli ihan mahtava, sinne haikaillaan miehen kanssa aina välillä. Ja Islantiin. Ja Keski-Euroopastakin löytyisi vielä vaikka kuinka nähtävää.

Koblenz 2015



...biisi?
Lempparibiisi vaihtelee päivittäin. Viime päivät on korvamatona soinut Antti Tuiskun Party(papiidipaadi).

 …ravintola ja annos?
 käyn aika harvoin ravintolassa... lasten kanssa tulee käytyä American Dinerissa tai vastaavissa.

…juoma?
vesi. Tai joku vihreä tee :)

…leffa?
Rakkautta vain. Mä tykkään kepeistä rakkausjutuista. Ja komediatkin uppoo. Ja piirretyt. Tänään katoin ties monettako kertaa Frozenin tytön kanssa.

…sarja?
Rillit Huurussa.

…kirja?
Harry Potterit.

2014


…asu?
kotona mukavat magicpantsit ja t-paita.

…meikkituote?
Ripsari. Tosin en muista koska oon viimeksi käyttäny mitään meikkiä....

 …hiustuote?
tirsk. mä en käytä yleensä muita hiustuotteita kuin shampoota. Mut viime aikoina oon käyttäny Erittäin hieno suomalainen -sarjaa.

…sovellus?
 Spotifytä ja Suplaa tulee käytettyä arkipäivisin bussissa. Muuten kyllä instagram ajaa niiden ohi.

 …instagrammaaja?
emmä osaa nimetä ketään. Oman perheen (laajennettuna kälyillä) tilejä tulee seurattua ja tietysti Terhiä :)

…aamurutiinisi?
suosikkiaamurutiini on ehdottomasti aamukävelyt linja-autoasemalle. Ensin yhtä matkaa kuopuksen kanssa hoitopaikkaan ja sen jälkeen pari kilsaa vielä yksikseni tonne keskustaan. Tykkään :)

Lontoo 2014

MUUTA…

Mitä vaatekaapistasi löytyy?
Aivan liikaa sellaista, jota en käytä...

Mitä pakkaat mukaan matkalle?
 Riippuu tosi paljon siitä minne lähtee ;) Mahdollisimman vähällä kuitenkin yritetään aina pärjätä.

Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe?
oon varmaan koneella. Joko tieto- tai ompelukoneella.

Viimeisin sisustusostoksesi?
verhot ruokatilan ikkunaan.

Viimeisin WhatsApp-viesti?
"Tulossa?"

Kotikaupunkisi paras paikka shoppailuun, syömiseen ja drinkeille?
Meinasin vastata jotain Tampereelta. Mut eihän se ookaan mun kotikaupunki. Riippuu ihan siitä mitä haluaa ;)

Mitä ostoslistallasi on tänä syksynä?
Syksy ehti mennä jo. Nyt ei toivottavasti oo suuria ostoslistalla. New Yorkin reissun ostoslista kyllä tuntuu pikku hiljaa kasvavan...

Mitä laukustasi löytyy aina?
Lompakko, kännykkä, vesipullo ja aurinkolasit.

Paras tapa tuhlata 50€?
Käydä ruokakaupassa ;)

Nordkapp 2010

2 kommenttia:

  1. Jee! Kiva, kun teit tän! :D Mun päässä on soinu about viikon sellasella hiljasella kuiskauksella "laita Hädöway soimaan" ja ainoastaan toi kohta :D

    Komppaan ihan täysin tota,et riippuu mihin mennään,et paljon pakataan. Ite alotin jo käymään vaatteita sillä linjalla läpi,et mitä voi sitten jättää reissuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no joo mun päässä soi enimmäkseen kanssa vaan paadipapiidipaadi :D

      Poista