sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Olympialaisten saldo

Olympialaiset on ohitse. Lienee paikallaan tehdä yhteenveto niistä - neulomusteni osalta. Yllättävän paljon ehdin tehdä, vaikka olin töistä poissa ainoastaan yhden keskiviikon kipeän lapsen vuoksi.


Ensimmäisenä valmistui perussukat Santerille. Aloitin nämä jo neuvottelupäivillä. Magic looppina pitkästä aikaa. Ja taasen oli kerissä värit eri suuntiin, ei se niin haittaa näissä itelle jäävissä, mutta mitä jos tekis vaikka neuletakin ja siinä olis raidat välillä toiseen suuntaan???
Lanka: Drops Fabel



Seuraavana neuletakki kaapissa melkoisen kauan marinoituneista Novitan Samos-langoista. Veikkaus on, et olen ainakin 4 vuotta suunnitellu tekeväni näistä jotain... Nyt löysin Ravelryn kautta ohjeen, joka vaikutti kivalle. Toki sitäkin piti vähän muuttaa - neuloin sen ylhäältä alas, jotta sain kaikki langat käytettyä. 

Lanka: Novita Samos 300 g

Iidan päässä on pipo, joka surautettiin tänään yhdessä pikapikaa Sari Ahokaisen Sweet Candysta.

Viimeisimpänä valmistui Rinsessa-kämmekkäät. Nämä lähtee kaverille yllärinä.
Lanka: Novita Wool n. 40 g
ohje: Ullaneule

2 kommenttia:

  1. Oho, oletpa saanut paljon aikaiseksi! Mä olen saanut aikaan vain kasan tiskirättejä :D Ne ovat sopivan aivotonta neulottavaa :D

    VastaaPoista